tiistai 26. elokuuta 2014

Viikkotehtävä

"Tutki blogissasi TOP-paikan ja ammattiopiston työkäytänteiden välillä (nopeus, laatu, siisteys ym.) mieti, mistä erot voisivat johtua. Mieti tarvittavia suojavarusteita ja kerro, miten TOP-paikassasi niitä käytetään. Kaikkiin kysymyksiin tulee vastata omassa blogissa" 

NOPEUS: 
työt pyritään hoitamaan samantien alta pois, tietysti riippuen töiden määrästä ja siitä kuinka paljon on aikaa minkäkin auton tekoon. Koululla saattaa olla vaan yksi homma per päivä minkä teko kestää puolesta tunnista kahteen tuntiin. 

LAATU: 
Työn laatu on aina oltava parhainta mitä voi tehdä, sama juttu siis koulussa.

SIISTEYS:
Tavarat siivotaan heti käytön jälkeen takaisin paikoilleen, kun koulussa ne taas jätetään lojumaan ympäriinsä.

SUOJAUS: 
Tuulilasin vaihdossa on hyvä käyttää hanskoja, kuulosuojaimia ja suojalaseja. Auton pesussa kannattaa myös pitää hanskat kädessä vahvojen aineiden takia.

maanantai 25. elokuuta 2014

S&M Autofix (Työssäoppi)

Kahden viikon aikana ollaan tutustuttu kaikkeen mitä täällä firmassa tehdään.
Ensimmäisenä päivänä opettelin puhdistamaan penkkejä, ensiksi imuroidaan penkit ja sen jälkeen laitetaan sumupullolla verhoilupesuainetta, penkit kastellaan kokonaan sillä. Sitten ne harjataan verhoiluharjalla, sen jälkeen ne käydään läpi painehuuhtelukoneella ja sitten niitä imuroidaan niin kauan kunnes vesi on puhdasta. Lopuksi työ viimeistellään säämiskällä hinkaten. Autoon laitetaan lämmityspuhaltimet ja kuivatetaan kolmesta tunnista aina yön yli, ovet vähän raollaan.  
TUULILASIN VAIHTO
1. Konehuoneesta muovit pois& pyyhkijän sulat
2.sadetunnistin irti
3.vanhat listat pois
4.vetopuukolla vanha lasi irti
5.vanha liima pois taltalla
6. Kojelaudan imurointi
7. Rasvanpoisto 
7. Primerilla paikataan paljaat metallikohdat vanhan liimasauman alta
8.karhennus uuden lasin reunoille + rasvanpoisto
9.primer uuteen lasiin 
10.uusi lista kiinni lasiin
10. Sadetunnistin kiinni
11. Uusi liima
12. Lasin asennus kiinni
13. Teipit
14. Anna kuivua
KIVENISKUN KORJAUS
Peili laitetaan lasiin kiinni jotta halkeama näykyisi molemmilta puolilta
veitsellä rapsutetaan halkeamaa vähän.   Anna lasin lämmetä jos se on kylmä, sitten laitetaan silta kiinni lasiin
sylinteri siltaan kiinni. Sitten aine ruiskulla sylinterin sisään,  mäntä puristamaan painetta , odota noin 20 sekuntia kunnes aine on levinnyt kiveniskukohtaan kokonaan , lämmitä sytkärillä lasin toiselta puolelta n. 10 minuuttia,  jotta aine leviää joka paikkaan särössä. ota kaikki laitteet pois ja pyyhi paperilla ylimääräiset aineet, laita reiän päälle tippa surface pit fill resin ainetta , laita läpinäkyvä muovipala ja infrapunavalolla 7 minuuttia. Ota lappu ja valo pois ja raavi terällä kuivuneet pois sitten laita viimeistelyaine.



sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

JUNANOSAT

Ensin raaputetaan irtolika pois osista lastalla tai veitsella! ( muista. hanskat ja suojalasit) 

Raaputuksen jälkeen ne laitetaan pesuriin, laite lämmitetään 60 asteeseen ja pidetään n. 5 minuuttia. Pesun jälkeen ne kuivataan huolellisesti. 
Pesun jälkeen osat laitetaan sinkoon, Joka hiekkapuhaltaa osat! Ne on siellä  10 minuuttia ja sen jälkeen ne käännetään. ( muista suojalasit ja hanskat!!) 

Sinko laitetaan päälle painamalla keskimmäiset nappulat vasemmalta oikealle järjestyksessä, kun laite sammutetaan valon syttyessä, alimmat nappulat painetaan oikealta vasemmalle järjestyksessä. 
 Singon jälkeen kappaleet asetellaan pöydälle ja ne ovat valmiit maalattavaksi!
Varmista ennen maalin tekoa että yksi maalauskammio on ainakin vapaa. 
MAALI
 Temacoat FD 50 ja ohenne 1006
2:5 
Osat maalataan yleensä tällä ruiskulla. (Muista maski ja hanskat )
Osissa kestää n. 20 minuuttia kuivua minkä jälkeen ne käännetään ja maalataan toinen puoli. Sitten odotellaan toiset 20 minuuttia ja osat on valmiit pakkaamiseen!

maanantai 10. helmikuuta 2014

Jauhemaalaus

OSaatiin työksi jauhemaalata pyykinkuivausritilät(?) ensiksi viilattiin pyöreällä tai suoralla viilalla terävät kohdat  pois. 
Sen jälkeen ritilät hiottiin huolellisesti punaisella karhunkielellä. 
Sen jälkeen tuli rasvanpoisto, pesuriin ritilät oltaisiin laitettu mutta ei mahtunut joten tehtiin rasvanpoisto käsin. 
Ennen tätä ritilät kuitenkin ripustettiin yksikerrallaan, ja rasvanpoisto tehtiin juuri ennen kuin jauhe laitettiin niihin. Uuni laitettiiin myös lämpiämään 200 asteeseen.

Ennen jauhemaalausta maadoitettiin ritilät . 
Tällä jauhe laitettiin osiin.
Osa on valmis uuniiiin
Täällä se pysyi 10 minuuttia, sitten se otettiin pois ja annettiin jäähtyä 15 minuuttia. 

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Hinnoitus tehtävä

Maalin hinta
93,5 / 10L
9,35/1L
4,675/5dl
4,70 € viiteen desilitraan

ohenteen hinta
53,25/10L
5,325/1L
0,5325/1dl
0,13sent/ 0,5 dl
0,53+0,13= 0,66 

0,66 sentttiä on ohenteen hinta.

Eli hinnaksi tulee yhteensä 5,36 euroa.

Ohennetta = 0,60 dl
Maksaa 0,30 €

Maalia=1,90 dl
Maksaa=1,75€

Loppuhinta:
0,30+1,75=2,5€

tiistai 19. marraskuuta 2013

Kalvon paksuuden mittaus

Kalvon paksuuden mittaus junanosista
Märkäkalvon mittaus 276 micronia 
Kuivakalvon mittaus ( 30+50+50+40=170\4=42,5) ka 42.5 
Maalikalvosta on kuivumisen aikana haihtunut 
275-170=105 (105 micronia)

maanantai 18. marraskuuta 2013

Merkintöjä

A= aineen poistoa ei sallita
B=pinta on valmistettava lastuamalla

Lisämerkinnät:
A= keskipoikkeama Ra ei saa ylittää 35 micronia ja se tulee saavuttaa ainetta poistamatta.
B= pinta on lastuttava, Ra ei saa ylittää 4,4 micronia.